Pistekukkulan kuninkaat!
Ensin IT-opiskelijoille opetus: rasti sulkee ikkunan, joten tallentakaa välillä. Terv, turhautunut lehdistö.
Sitten asiaan. Pistepörssi on kuin jätekukkula räntäsateessa. Se koostuu haisevista esteistä (maalivahdit ja puolustajat) ja liukkaista yllätyksistä (pe-la yön grilliruoat vastustajan vaihtoaitiossa). Sen valloittamiseksi tarvitaan paljon ikävää työtä; hikoilua ja huutamista, jopa harjoittelua ja odottamista. Järvenpäässä on kuitenkin paskahommat hallussa, sillä loistavasti kuin Pohjantähti, kipusivat järvenpääläiset lohko14 kukkulan huipulle.
Ensimmäiseksi ja korkeimmalle tällä kukkulalla ehti NIKO Vuori. Varmasti sukunimi-amorillakin on tässä näppinsä pelissä. Kakkosketjun Harlamov, taputteli pisteitä 3.06/ottelu, päätyen 15 ottelussa pisteisiin 46 (29+17). Toki palloa olisi voinut liikuttaa enemmän, mutta kerran ottelussa riittää, jos laittaa omalle sopivasti maalipaikassa lapaan. Suoritustaan Nicholas Bäri kommentoi seuraavaksi: “Sata oli tavoite, mutta kun kaverit vierellä ei osaa. Tää oli parasta, mihin näillä jätkillä pystyy“. Haastattelija jäi tässä kohdin sanattomaksi vielä, kun NIKO silppusi mailansa kameramiehen tripodiin.
Toiseksi jätemäen kiipeämisessä ryömi Supi Suuronen. Vasen polvilumpio on vielä mäen puolivälissä, mutta raajarikkonakin tämä punakoneen Petrov, onnistui kampeamaan viimeisessä turnauksessa KoSSun Budden ja Happaman Pasasen ohitse. 15 ottelussa tehomylly-Suuronen naputti tehot 36 (17+19). Mutta mitä mieltä herra itse oli suorituksestaan: “No haluan esittää kiitokset perheelle, käsikirjoittajalle, tuottajalle, ohjaajille, meikkaajille ja muille tirehtööreille tässä sirkuksessa. Kiitos.” Onkohan tuo Suppanan lääkitys ihan reilassa?
Punakoneen Mihaliov Salonvaara, sijoittui sijalle 21 tehoin 20 (12+8). Herrasmies pelasi vain 12 ottelua, eikä muutenkaan mäen kiipeäminen ole hänen hommansa. Masa tyytyikin sijoittumaan oikeaan paikkaan esteen, eli maalin, edessä ja näin runnoi tarvittavat pisteet joukkueen eteen. Toki mukaan mahtui Sefkikuqimaisia läheltä hallin kattoon suorituksia, mutta annettakoon se Mihailoville anteeksi. Jutilahan ei ollut edes syntynyt punakoneen aikaan vielä.
JäSenen loistavan kymppikerhon täydensivät tehosekoitinveljekset Jarkko “Jake” Lifis eli Lifländer ja Sami “Sammy” Koppola eli Koponen. Jarkon tehot 17+13 ja Sammyn 19+10 oikeuttivat Räikkösen Kimin tavoin sijoille 6 ja 8. Pistesija on ihan jees! Veljekset kommentoivat suorituksiaan seuraavasti: “Pelatttin kuin unelma. Mutta vastustaja oli ottanut meidät postimerkkikokoelmiin, eikä oikein päästy heidän A5-puolustusasetelmista irti. Ensi kaudella lähdetään makuuhuoneasetelmista liikkeelle, joten tulos on varmasti parempi.” Nyt on pakko tarkentaa: Mitä ovat makuuhuoneasetelmat? “No altavastaajana tietysti!” huudahtivat JäSenen Mortti ja Vertti yhteen ääneen.
Puolustajien pistepörssin seuran sisäisessä kisassa voitti Janne Vilen. Kylmyri takoi silloin kun rauta oli kylmää ja tulokseksi saatiin virallisten tietojen mukaan 12 ottelussa tehot 7+13! “Mielestäni huusin kyllä useammin kakkossyöttöjä!” oli tuoreen isän kommentti tulosten julkistamisen jälkeen. Täytyy varmaan kertoa köyhän miehen Vataselle, ettei kakkossyöttöjä merkitä – ne on vähän kuin jälkiliukkaat, ei lasketa.
Ainoastaan maalivahti Soner “Turkish Airlines” jäi kukkulan juurelle, vai pitäisikö sanoa huoltohangairiin? JäSenen muut pistemiehet sijoittuivat seuraavasti: (Sija, nimi, ottelut, maalit, syötöt, kommentti)
1. Niko Vuori 15 ott. 29+17 Vaikka joukkue pelasi alivoimalla, tuli maalit NIKOn ylivoimalla.
2. Timo Suuronen 15 ott. 17+19 Suuronen voisi keskittyä laukaukseen, joka on tällä hetkellä kuin petolinnun kevätripuli.
6. Jarkko Lifländer 13 ott. 17+13 Pistepörssin TOP-5:n sijasta herrasmies valitsi perheen ja Lapin hanget.
8. Sami Koponen 14 ott. 19+10 Koponen yritti myydä kauden aikana maalejaan Nenoselle, mutta sopimukseen ei päästy.
17. Janne Nenonen 10 ott. 12+10 Huutosyöttäjä vailla verta. Kuiva kausi päättyi uuden mailan ja kenkien hankintaan.
18. Janne Vilen12 ott. 9 + 13 Malmin Vatanen, jolla nilkat puolustaa vasemmassa laidassa vaikka mies hyökkää oikealta laidalta.
19. Jarno Virtanen 13 ott. 10+11 Jos pallo uppoaa golf-kentällä yhtä heikosti reikään, tulee Japelle kallis ja Eikan pubille hyvä kesä.
21. Matti Salonvaara 12 ott. 12+8 Mihailov lupasi tehdä kesän halkoja perheen mökillä, joten ensi kaudella alkaa pallokin löytämään taas kunnolla verkon perukoille.
62. Sami Mäkinen 7 ott. 4+7 Täsmähankinta, jolle luvattu ensi kaudesta kasa halkoja halvalla.
64. Matti Heikkinen 6 ott. 2+9 Puolustuksen kulmakivi (pyöreä) osui käsittämättömällä 100% teholla!
88. Toni Ahokas 6 ott. 2+6 Mitä saisikaan aikaiseksi, jos tukanleikkuun jälkeen näkisi kentän?
146. Antti Hallikainen 1 ott. 0+2 Varamiespalvelusta hätiin soitettu apumies, joka täytti paikkansa flipperipallona loistavasti.
Järvenpään Senaattoreiden rekrytointitilaisuus järjestetään 30.4. klo 18:00 Järvenpään McDonaldsilla. Paikalle tulijoille mopoon bensaa.


